Kissanlelut

Kissanlelut antavat virikkeitä ja liikuntaa

Kissanlelut kuuluvat jokaisen lemmikin perusvarusteisiin. Koskaan ei kannata ajatella, että oma kissa olisi liian vanha tai mukavuudenhaluinen leikkimään, sillä mieluinen lelu saa jokaisen kissan liikkeelle. Leluissa on laaja valikoima. Osa leluista on tarkoitettu kissan oman käyttöön, kuten leluhiiret ja pallot. Toiset taas edellyttävät omistajan leikkiapua, kuten rapisevat, heiluteltavat huiskat. Kissan aktivointilelu voi olla myös sellainen, jossa yritetään nokkeluuden ja sinnikkyyden avulla saada makupala lelusta, johon se on piilotettu. Olipa lelu minkälainen tahansa, omistajan on tärkeä huolehtia sen turvallisuudesta, sillä irtoavat osat saattavat aiheuttaa tukehtumisvaaran.

Kissan- ja koiranruoka sekä lelut lemmikeille kannattaa valita pitämällä laatuvaatimukset mielessä. Halpa lelu ei kestä kovaa kulutusta ja retuuttamista, jollaista kissan leikkiminen useimmiten on. Yksi laadukas lelu onkin rahanarvoinen verrattuna usean heikkolaatuisen lelun ostamiseen.

Tilaa kissanlelut lisäämään lemmikkisi onnellisuutta

Parhaat kissanlelut ovat luonnollisesti lopulta kehrääjästä riippuva makuasia. Yksi kissa pitää rapisevasta pallosta, toinen oikean näköisestä hiirestä ja kolmannen suosikki on kissan kalalelu. Oman lemmikin mieltymykset ja sille sopivat kissanlelut selviävät lopulta vain sinnikkäästi kokeilemalla.

Yleensä kissa kuvittelee leikkiessään vaanivansa saalista. Silloin sen elimistöön erittyy mielihyvähormoneita. Leikkivä kissa on siis todellakin onnellisempi ja rauhallisempi. Samalla kissa pääsee leikkiessään toteuttamaan metsästysviettiään, jota sisällä asustavien lemmikkien on muuten vaikea toteuttaa. Leikkiminen tarjoaa myös liikuntaa ja piristää erityisesti sellaisten kissojen päivää, jotka ovat ainoita lemmikkejä ja viettävät paljon aikaa yksin.

Kissan aktivointilelu innostaa parhaiten, kun lemmikki on levännyt

Jokaisella kissalla olisi hyvä olla useampia leluja. Eri päivinä ja hetkinä erilaiset lelut kiinnostavat enemmän lemmikkisi vireystasosta ja mielialasta riippuen. Esimerkiksi kissan aktivointilelu innostaa todennäköisemmin silloin, kun lemmikki on juuri levännyt. Osan leluista voi myös ottaa välillä pois ja antaa takaisin parin päivän kuluttua, jolloin ne tuntuvat kissan mielestä kuin uusilta. Suihkaus kissanminttua saa puolestaan lähes jokaisen kissan hullaantumaan, olipa lelu mikä tahansa. Suihkeen ja muut lemmikkitarvikkeet löydät eläinkaupoista ja netistä.

Leikkivää kissaa on hauskaa ja mielenkiintoista seurata. Parhaat kissanlelut kuorivat kotikissastakin esiin oikean saalistajan ja pedon. Kissa tekee hurjia tiikerinloikkia saadakseen saaliinsa kiinni. Kun huiskan pää, lelu tai hiiri on napattu, sitä kanniskellaan ja ravistellaan kuin oikeaa saalista konsanaan. Leikkihetki kissan kanssa saa omat arkiset huolet unohtumaan yhtä tehokkaasti kuin kissan silittäminen ja sen kehräyksen kuunteleminen.